Mitä jos se kaikkein suurin rakkaustarina ei alkaakaan satumaisesta ensikohtaamisesta vaan siitä, että kolmenkymmenen vuoden päästä istutte yhdessä keittiössä, juotte teetä ja nauratte sille, miten teidän yhteinen elämä on täynnä sisäpiirin vitsejä, joita kukaan muu ei ymmärrä? Tutkimukset ja tuhansien parien kokemukset kertovat samaa: onnellisimmat avioliitot eivät nojaa siihen alkuräjähdykseen, vaan siihen, että puolisot ovat ennen kaikkea toistensa parhaat ystävät.
Intohimo on upea vieras – mutta se ei koskaan jää asumaan
Alussa kaikki on intensiivistä. Et pysty olemaan erossa toisesta hetkeäkään, viestit lentävät yömyöhään, jokainen kosketus tuntuu sähköiskulta. Se on kehon ja aivojen yhteinen juoni: dopamiini ja oksitosiini saavat sinut tuntemaan, että olet löytänyt elämäsi rakkauden.
Luonto on kuitenkin laskelmoinen. Tämä hurmos on suunniteltu kestämään juuri sen verran, että pari sitoutuu ja mahdollisesti saa lapsia. Useimmilla se huippu kestää puolesta vuodesta pariin vuoteen. Sen jälkeen moni havahtuu: intohimo on laantunut, arki on tullut tilalle ja jokin tuntuu puuttuvan.
Tässä kohtaa tiet eroavat. Jotkut alkavat etsiä uutta kipinää muualta. Toiset ymmärtävät, että nyt on aika siirtyä seuraavalle tasolle – rakentaa ystävyys, joka kantaa läpi vuosikymmenten. Juuri ne parit, jotka tekevät tämän siirtymän tietoisesti, kuuluvat niihin onnellisimpiin avioliittoihin vuosien ja vuosikymmenten päästä.
Kun paras ystävä asuu samassa kodissa – siitä syntyy aito, kestävä onni
Mieti hetki niitä pareja, joita ihailet vanhempanasi tai tuttavapiirissäsi. Niitä, jotka ovat olleet yhdessä 30–40 vuotta ja silti katsovat toisiaan lämpimästi, nauravat yhdessä ja pitävät kädestä kiinni kauppareissulla.
Heidän salaisuutensa ei ole se, että intohimo palaisi yhtä kuumana kuin nuorena. Se on se, että he tuntevat toisensa syvemmin kuin kukaan muu maailmassa. He tietävät, mikä saa toisen surulliseksi ennen kuin tämä itse tajuaa sitä. He osaavat lohduttaa juuri oikeilla sanoilla. Heillä on yhteinen historia, joka tekee jokaisesta uudesta päivästä jatkoa parhaalle mahdolliselle tarinalle.
Tällaisessa suhteessa ei pelätä hiljaisuutta, koska se on täynnä ymmärrystä. Ei pelätä riitoja, koska pohjalla on luottamus, että tämä ihminen ei lähde minnekään. Ja kyllä – intohimo palaa aina uudelleen, mutta nyt se on valinta eikä pakkomielle. Se on kuin bonus siitä, että on päättänyt rakastaa parasta ystäväänsä joka päivä uudelleen.
Lasten takia yhdessä – miksi tämä ajatus on vaarallisin ansa
”Me pysymme yhdessä lasten takia.” Lause, joka kuulostaa vastuulliselta ja uhrautuvaiselta. Todellisuudessa se on yksi varmimmista tietyistä eroon.
Kun lapset ovat ainoa asia, joka pitää parin yhdessä, suhde muuttuu hiljalleen tyhjäksi kuoreksi. Vuodet kuluvat harrastuksissa, kouluasioissa ja arjen pyörittämisessä, mutta oma parisuhde jää sivuun. Sitten tulee päivä, jolloin nuorin muuttaa omaan kotiin. Jäljelle jää kaksi aikuista, jotka tajuavat etteivät he tunne toisiaan enää lainkaan.
Illallinen on hiljainen. Keskustelu takeltelee. Yhteys on kadonnut vuosien varrella. Tilastot ovat armottomia: tyhjän pesän syndrooma ja lasten lähdettyä eroa harkitsevat parit ovat yleisempiä kuin koskaan.
Onnellisimmat avioliitot sen sijaan pitävät huolta siitä, että ”me-kaksi”-ajasta jo silloin, kun lapset vielä asuvat kotona. He varastavat hetkiä kahdestaan, keskustelevat muustakin kuin lasten asioista, pitävät yllä yhteisiä kiinnostuksen kohteita. He ymmärtävät, että lapset ovat lainassa, mutta parisuhde on ikuinen (niin kauan kuin sitä vaalitaan).
Näin ystävyys kasvaa vuosien varrella – ja kantaa läpi kaiken
Ystävyys parisuhteessa ei synny itsestään, mutta se kasvaa pienistä, toistuvista teoista. Se on päätös katsoa toista ihmistä uteliaana ja lämpimästi päivä päivältä. Se on valinta kuunnella, vaikka olisi väsynyt. Se on taito nähdä toisen hyvät puolet silloinkin, kun arki painaa.
Kun ystävyys on vahva, mikään ulkoinen asia – ei rahaongelmat, ei sairaudet, ei edes intohimon aallot – ei kaada suhdetta. Te olette tiimi, joka selviää yhdessä. Ja kun katsot vieressäsi nukkuvaa ihmistä kymmenen, kaksikymmentä, kolmekymmentä vuotta myöhemmin, tunnet syvää kiitollisuutta: tämä on paras ystäväni, ja sain viettää hänen kanssaan koko elämäni.
Mitä sellaista voisit tehdä jo tänäänä iltana, mikä vahvistaisi juuri teidän ystävyyttänne? Yksi pieni ele, yksi aito kysymys, yksi pidempi hali – se voi olla alku sille, että teidän tarinanne kuuluu joskus niihin onnellisimpiin avioliittoihin, joista kaikki salaa haaveilevat. Se on mahdollista kenelle tahansa, joka päättää rakastaa ystäväänsä joka päivä uudelleen.
