Kuvittele loputon sininen tasanko, jossa taivas ja vesi sulautuvat yhteen niin täydellisesti, että horisonttia on mahdoton erottaa. Ei saaria, ei mannerta, ei kivisiä rantoja satojentuhansien kilometrien säteellä. Silti tämä paikka on meri – ja vieläpä ainoa laatuaan koko planeetalla. Sargassomeri on valtamerivirtojen piirtämä näkymätön saari keskellä Atlanttia, paikka, jossa luonto on luonut omat rajansa ilman ihmisen käden kosketusta. Se on kuin elävä organismi, joka hengittää, liikkuu ja vaikuttaa koko maapallon ilmastoon – vaikka kukaan ei omista sitä.
Miten meri voi olla olemassa ilman rantoja?
Sargassomeri ei ole satunnainen vesialue. Sen rajat määrittelevät neljä voimakasta merivirtaa: lämmin Golfvirta pohjoisessa ja lännessä, kylmempi Kanarianvirta idässä sekä Pohjois-Atlantin ja päiväntasaajan virrat etelässä. Ne kiertävät aluetta hitaasti myötäpäivään muodostaen jättimäisen, lähes liikkumattoman pyörteen – subtrooppisen kierteen sydämen.
Tämä pyörre toimii kuin jättimäinen suppilo: kaikki, mikä ajautuu sen reunoille, jää loukkuun keskelle. Siksi pinta on poikkeuksellisen tyyni, aallot pitkiä ja hitaita, tuuli heikko. Kesällä vesi lämpenee jopa 30 °C:een, talvella se jäähtii 18–20 °C:een. Suolapitoisuus on korkeampi kuin ympäröivässä valtameressä, mikä tekee vedestä tiheämpää ja entistä vakaampaa. Juuri nämä olosuhteet ovat mahdollistaneet yhden planeetan erikoisimmista ekosysteemeistä.
Kelluvat kultaiset metsät – sargassolevän ihme
Pinnalle leijailee loputtomana mattona ruskeankultaisia sargassoleviä. Toisin kuin rannikon rakkolevät, nämä lajit eivät koskaan kiinnity pohjaan. Pienet ilmalla täyttyneet rakot pitävät ne pinnalla, ja ne muodostavat kilometrejä pitkiä, löyhästi toisiinsa kietoutuneita mattoja. Yksittäinen matto voi olla vain metrin kokoinen – tai peittää satoja neliökilometrejä.
Nämä ajelehtivat leväsaaret ovat elämän keitaita avomerellä. Niiden alla piileskelee kokonainen maailma: kymmeniä rapulajeja, katkarapuja, pieniä mustekaloja, kirkkaanvärisiä kalojen poikasia. Jopa nuoret merikilpikonnat ja hailajit hakeutuvat suojaan levämattoihin välttääkseen suurempia petoja. Tutkijat ovat löytäneet yli 120 lajia, jotka elävät koko elämänsä näissä kelluvissa “saarissa” – syntyvät, lisääntyvät ja kuolevat ilman, että koskaan näkevät kiinteää maata.
Erityisen kiehtova on ankeriaiden tarina. Sekä eurooppalaiset että amerikkalaiset ankeriaat syntyvät Sargassomeren syvyyksissä läpinäkyvinä lasimaisina toukkina. Ne ajautuvat virtojen mukana tuhansien kilometrien matkoja – toiset Eurooppaan, toiset Pohjois-Amerikkaan. Siellä ne muuttuvat keltaisiksi ankeriaiksi, elävät jokivesissä jopa 20–30 vuotta ja palaavat lopulta takaisin samaan paikkaan lisääntymään. Kukaan ei tiedä tarkalleen, miten ne löytävät tiensä takaisin – ei majakoita, ei vuoria, ei magneettisia maamerkkejä. Se on yksi luonnon suurimmista arvoituksista.
Meri, joka ohjaa koko planeetan ilmastoa
Sargassomeri ei ole vain biologinen aarre – se on myös ilmastokoneiston sydän. Sen lämmin, suolainen pintavesi kulkeutuu pohjoiseen Golfvirran mukana ja lämmittää Länsi-Eurooppaa. Ilman tätä lämmönkuljetusta esimerkiksi Suomi ja Skandinavia olisivat monta astetta kylmempiä.
Samalla alue toimii valtavana hiilinieluna. Pintavesi sitoo ilmakehästä hiilidioksidia, jota plankton käyttää kuoriensa rakentamiseen. Kun plankton kuolee, se vajoaa syvälle ja lukitsee hiilen merenpohjaan tuhansiksi vuosiksi. Ilmaston lämmetessä tämä järjestelmä kuitenkin häiriintyy: lämpimämmät pintakerrokset estävät ravinteiden ja hapen sekoittumista syvemmälle, mikä voi johtaa happikatoon ja ekosysteemin romahtamiseen.
Näkymätön uhka: muovi, joka tuhoaa taian
Valitettavasti samat virtaukset, jotka keräävät levämattoja, keräävät myös ihmisen jätteet. Sargassomeri on muuttunut yhdeksi Pohjois-Atlantin suurimmista roskien keräilypaikoista. Yhdellä neliökilometrillä voi kellua jopa 200 000–500 000 muovipalaa: pusseja, pullojen korkkeja, hylättyjä kalastusverkkoja ja mikromuovia.
Hylätyt verkot takertuvat levään ja muodostavat kuolemanloukkuja. Nuoret kilpikonnat ja kalat sotkeutuvat niihin ja kuolevat hitaasti. Laivojen melu häiritsee valaiden ja delfiinien kommunikaatiota. Muovin sisältämät myrkyt liukenevat veteen ja päätyvät ravintoketjuun – lopulta myös lautasillemme.
Voimmeko pelastaa meren, jolla ei ole rantaa puolustamassa?
Sargassomeri on kansainvälinen alue, jota kukaan maa ei omista. Silti sen kohtalo koskettaa jokaista maapallon asukasta. Tutkijat ja suojeluasiantuntijat vaativat kiireellisiä toimia: laivareittien ohjaamista levävyöhykkeiden ulkopuolelle, tiukempia muovikiellotuksia, merensuojelualueiden perustamista ja kansainvälistä yhteistyötä.
Jos Sargassomeri menettää tasapainonsa, seuraukset ovat valtavat: ankeriaiden lisääntyminen loppuu, valaat menettävät ravintonsa, Euroopan sää muuttuu arvaamattomammaksi ja valtameri sitoo entistä vähemmän hiiltä. Se on kuin hiljainen varoitusmerkki – pieni sininen piste keskellä karttaa, joka muistuttaa, miten hauras planeettamme todellisuudessa on.
Seuraavan kerran kun katsot Atlanttia kartalta ja näet tyhjän sinisen läiskän, muista: siellä elää kokonainen maailma, joka on riippuvainen meistä kaikista. Mitä sinä olet valmis tekemään, jotta tämä ainoa rajaton meri säilyy elävänä myös seuraaville sukupolville?
